Suomessa jo 9 Lokomat-kävelyrobottia, joista ensimmäinen Kitinkannuksessa!

Kitinkannus on ollut Suomessa kävelyrobottikuntoutuksen edelläkävijä. Kannukseen robotti hankittiin syksyllä 2010. Silloinen toimitusjohtajamme Hannu Lounasto oli vieraillut Lissabonilaisessa kuntoutuskeskuksessa ja nähnyt erikoisen, tehokkaannäköisen härvelin, jolla harjoiteltiin kävelyä. Siitä alkoi selvittely ja suunnittelu, kannattaisiko tätä ihmekonetta ostaa ja hyötyisivätkö asiakkaamme sen käytöstä?

Pienellä ryhmällä kuntoutusalan ammattilaisia teimme tutustumiskierroksen Itävaltaan ja Saksaan. Siellä neurologiseen kuntoutukseen panostettiin silloin jo aivan eri tavalla kuin Suomessa. Lokomat-kävelyrobotteja oli jo käytössä, joissakin laitoksissa jopa useampia kappaleita ja saimme paljon hyödyllistä tietoa sen antamasta lisäarvosta kuntoutusasiakkaiden kävelykyvyn paranemiseen. Tästä rohkaistuneina hankimme Suomeen ensimmäisen kävelyrobotin suoraan Sveitsistä Hocoman tehtaalta.

Ensi alkuun robotti tuntui monimutkaiselta ja haastavalta. Sen käyttöön kouluttautui aluksi neljä fysioterapeuttiamme. Vuoden harjoittelun jälkeen saimme näyttää osaamisemme Hocoman kouluttajalle ja meidät sertifioitiin. Tällä hetkellä kaikki Kitinkannuksen fysioterapeutit hallitsevat Lokomatin käytön ja myös kuntoutusalan opiskelijat pääsevät avustajiksi ihmettelemään sen hienouksia.

Vuonna 2016 täydensimme robottiamme vielä lasten ortooseilla. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsiasiakkaille vaihdamme robotin "jalkaosat" pienempiin ja lapset, 4 vuotiaista ylöspäin pääsevät myös harjoittelemaan kävelyä.

Kokemusta Lokomatin käytöstä Kitinkannuksessa on jo lähes yhdeksän vuotta. Monenlaista haastetta on tullut vastaan, mutta kaikkiin on ratkaisu löytynyt.  Lokomat on osoittautunut vertaansa vailla olevaksi laitteeksi, joka tehostaa kävelyharjoittelua ja helpottaa terapeuttien työskentelyä.

Tänä päivänä Suomessa on 9 Lokomat-kävelyrobottia. Yhä useampi sairastunut ja vammautunut ympäri Suomen pääsee sen avulla harjoittelemaan kävelyä tehokkaasti ja turvallisesti.

Kuvassa Kitinkannuksen kuntoutuksen "hermokeskus", missä  Lokomat-kävelyrobotti ja H/PCosmos painokevennetyn kävelyn dynaaminen laitteisto