Kuntoutusteknologia Kitinkannuksessa

Kävelykuntoutus

Kitinkannus on jo pitkään panostanut vaativaan ja vaikuttavaan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Asiakkaita palvelemaan ja terapeuttien työtä tehostamaan on hankittu erilaisia teknisiä apuvälineitä, kuntoutusteknologiaa.

Lokomat-kävelyrobotin Kitinkannus hankki ensimmäisenä Suomessa vuonna 2010, joten kokemusta sen käytöstä meillä on pian 13 vuotta. Robottiamme on täydennetty myöhemmin pediatrisilla, lasten ortooseilla. Nykyään Kitinkannuksessa pääsee harjoittelemaan kävelyrobotilla sekä lapset (alkaen n.3v) että aikuiset. Tällä hetkellä Lokomat-kävelyrobotteja on Suomessa jo yli 20 . Katso tästä linkistä video Lokomatin käytöstä aikuisilla ja tästä Lokomatin käytöstä lapsilla.

Kävelyrobotilla harjoittelun teho perustuu valtavaan toistojen määrään ja oikeaan liikemalliin. Toistojen myötä aivoihin muodostuu uusia hermoyhteyksiä tuhoutuneiden tilalle. Kävelyrobotin näyttöruudulta kuntoutuja saa välittömän palautteen jokaisesta askelesta, hän voi keskittyä harjoittelemaan sitä kävelyn osa-aluetta, missä hänellä on heikkoutta. Lokomat mahdollistaa tehokkaan ja turvallisen kävelyharjoituksen aivoverenkiertohäiriön sairastaneille, selkäydinvammaisille ja muille potilasryhmille, joilla on toiminnallista heikkoutta alaraajoissa.

Kävelyrobottiharjoittelun lisäksi Kitinkannuksessa on käytössä dynaaminen painokevennetyn kävelyn harjoituslaite H/P Cosmos. Sen avulla voi kävelyä harjoitella eteenpäin, taaksepäin, sivuaskelluksin, ylä- ja alamäkeen turvallisesti ja painoa tarpeen mukaan kevennettynä valjaiden varassa. Katso tästä video laitteen monipuolisista mahdollisuuksista.

Yläraajan ja käden kuntoutus

Yläraajan ja käden käytön harjoitteluun käytössämme on Pablo-laitteisto. Sen avulla testataan ja harjoitellaan sormiotteita, puristusvoimaa, nivelten liikkuvuuksia ja käden toiminnallisuutta. Virtuaalimaailma peleineen ja haasteineen motivoi parhaaseen suoritukseen, Pablo haastaa sekä kättä että aivoja. Lue tästä artikkeli Pablon käyttöönotosta Kitinkannuksessa.

Tasapaino ja pystyasento

Heikentynyt tasapaino ja koordinaatiokyky estävät kehoa ylläpitämästä erilaisia asentoja ja reagoimasta ulkoisiin horjuttaviin tekijöihin. Tasapainon ja pystyasennon säilymisen harjoittamiseen onkin kehitetty monenlaista kuntoutusteknologiaa.  Kitinkannuksessa on käytössä TheraTrainer ja Tymo. TheraTrainer mahdollistaa tasapainoharjoittelun tuettuna, seisoma-asennossa.

Tymon avulla tasapainoa harjoitetaan sekä istuen että seisten. Sen herkät anturit aistivat painonsiirrot, joista saadaan välitön palaute ja joiden avulla voidaan ohjata erilaisia pelejä ja toimintoja interaktiivisesti.

Jäikö joku askarruttamaan? Kysy meiltä!