NEUROPSYKIATRISTA VALMENNUSTA KITINKANNUKSESSA

Neuropsykiatrialla tarkoitetaan niitä psyykkisiä häiriöitä, joita aivojen vaurio ja poikkeava toiminta aiheuttaa mieleen, ymmärtämiseen, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Neuropsykiatriset oireet voivat olla kehityksellisiä tai seurausta aivovauriosta tai sairastumisesta. Erityisesti otsalohkon alueen vauriot aiheuttavat neuropsykiatrisia oireita.

Aivoverenkiertohäiriön seurauksena ilmenee usein käyttäytymisen ja persoonallisuuden muutoksia. Masennuksesta kärsii lähes puolet aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneista. Toimintakyvyn kannalta keskeisempiä ovat toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen häiriöt sekä tarkkaavaisuuden säätelyn häiriöt, muistin ja oppimiskyvyn heikkeneminen, kielelliset vaikeudet, oiretiedostamattomuus, vireystilan lasku ja mielialavaihtelut.

Intensiivisellä ja moniammatillisella kuntoutuksella on osoitettu olevan työ- ja toimintakykyä parantavaa vaikutusta. Neuropsykiatrisen kuntoutuksen tavoitteena on uusien toimintatapojen löytyminen ja opettelu sosiaalisissa suhteissa sekä henkisen kestokyvyn tukeminen. Myös sosiaalityön, kuntoutusohjauksen ja vertaistuen merkitys on tärkeä. Neuropsykiatrinen kuntoutus tukee oireiden hallinnassa, etsii kuntoutujan omia vahvuuksia ja ohjaa niiden hyödyntämiseen, jotta sairastumisen vaikutus arkielämään helpottuu ja sopeutuminen muuttuneeseen tilanteeseen on mahdollisimman luontevaa.

Sairastuminen tulee keskelle ihmisen arkea ja muuttaa yllättäen kaiken. Sairastuminen on jo sinällään kriisi, johon neuropsykiatriset oireet tuovat vielä omat haasteensa.

Neuropsykiatrinen kuntoutus on nyt osa moniammatillista työtämme, se on  otettu osaksi Kitinkannuksen vaativan laitoskuntoutuksen sisältöä. Terveydenhoitajamme Anna-Reetta Konttila kouluttautui alan valmentajaksi ja antaa asiakkaillemme ohjausta yksilöllisen tarpeen mukaan.

Katso lisätietoa aiheesta https://neuropsykiatrisetvalmentajat.fi/nepsyvalmennus.php

terveydenhoitaja Anna-Reetta Konttila