KOTIIN KUNTOUTTAVA YKSIKKÖ toimii Kitinkannuksessa, kotipiiri 4:ssa.

Kotiin kuntouttava yksikkö otettiin käyttöön maanantaina 5.11 ja jo ensimmäinen viikko osoitti, että olemme oikealla asialla! Vastaanotto oli huikea.

Yksikkö on tarkoitettu vaativan kuntoutuksen asiakkaille, joiden kuntoutuminen voi ottaa askelen kohti aktiivisempaa itsestä huolehtimista. Kotiin kuntouttavassa yksikössä he voivat ammattilaisten ohjaamana ja valvomana harjoitella toimimista ja liikkumista, kokkaamista ja kattamista, peseytymistä ja pukeutumista. Kaikkea sitä, mitä kotona pärjääminen uudessa tilanteessa vaatii. Yksikössä kuntoutuja voi ottaa ison askelen kohti omaa kotia.

 

Vaativan kuntoutuksen asiakkaille kotielämän taitojen harjoitteluun. Tuettuna, itse tekemällä ja vertaistuen voimalla takaisin omaan kotiin.